maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kuhauistaja 2013

Oman kalastus alustan tultua myydyksi startattiin Lohjanjärven kuhauistajaan hyvän kaverin Joni Nurmen veneen kyydissä. Kisakalustoon oli käyty tutustumassa viikolla tiistaina Vesijärvellä, joka siivitti samaten keskiviikon pienen pyytäjät kilpailun 3. sijalle hyvän reenauksen avittamana. Lohjalle päästiin starttaamaan huonosti nukutun yön (kisajännitystä?) jälkeen pian aamusta, kello se vain mateli hyvin hitaasti kun odotteli kymmentä että Niemen satamaan sovittu lähtöaika vihdoin koittaisi. Niemestä jäät iglooarkkuun, Jonin vene perään ja kohti Lohjaa.

Jes, nyt on hyvä fiilis kun vihdoin saatiin auton nokka kohti kisakeskusta! Matkalla pysähdyttiin juottamaan vene sekä ruokkimaan miehistö. Kello 16 laskettiin vene kisakeskuksen Aurlahdesta, jossa paikalla oli kymmenkunta venettä meidän lisäksi - kuva:

 
Kisa-alustana toimi hyvän kaverini Jonin Bella



Veneenlaskun jälkeen meille jäi hyvää aikaa viritellä vielä edellispäivänä Jonin hankkimat vilkuttimet pikkuplaanareihin sitä pimeintä aikaa varten - video:



Pikkuplaanarien ledivalojen viritysten jälkeen supistiin hieman kisataktiikasta ja siitä millaisia vieheitä lasketaan kalojen kauhuksi vetehen kun kisa starttaa. Käytiin ilmoittautumassa ja moikattiin Kaivutekniikkaa, josta tarttui mukaan pari sponsoripaitaa -yhtenäinen kisa-asu siis.

Suut vielä virneessä ei seitin ohuen siivun vaan rehellisesti sanoen pienen kisajännityksen siivittämänä =)
















Lähtölaukauksen suhahtaessa lähdettiin kohti ennalta sovittua kilpailualuetta - potterperiä. Noin 1,5 tunnin jälkeen haavittiin eka kisamitta 45,5cm kuha. Jälleen tänäkin vuonna hyvä alku. Sen jälkeen menikin vaikeaksi ja vain pienet kuhat pyörähtivät silloin tällöin veneessä. Muistakaan veneistä ei ottanut selvää, kun kaikki vaikutti pyörivän melko isoja kaarroksia. Parhaimpaan syöntiaikaan 21-24 ei löydetty syövää kalaa muuta kuin ihan pientä.
Joni päivittelemässä kullanvärisen karikon hakemaan 25cm kuhanpoikaa















Nousi veneeseen kuitenkin vielä yksi kisamitta 48,5cm kuha siinä sivussa. Isompaa tai edes lähelle kisamittaa ei vaan löytynyt. Vedettiin sekä takiloilla että muut vieheet 2-5m syvyydessä tuplia joka toisessa mutta koko yön aikana ei saatu kiinni missä kala on. Kaiun mukaan jonkin verran minikalaparvet tosin nousivat yötä kohti pinnemmaksi.  Harppauskerros kaiun mukaan 7-8 metrissä mutta eipä sekään tieto meidän kalamäärässä näkynyt. Aamulla nostettiin vene ylös suurimman ruuhkan alta puoli 6 ja käytiin punnitsemassa yön saalis, reipas 1700 g. Seurattiin punnitus läpi ja pyöriteltiin silmiä kun punnituksessa kävi tekijämiehet 5,8kg ja 6,6kg kuhien kanssa. Herrasiunaa, ovatko nämä muut olleet samalla järvellä yön kalassa =) Kotiin ajettiin tänä vuonna 0 pysäyksen taktiikalla Jonilla riittäessä virtaa pysyä hereillä koko matkan ajan. Allekirjoittanut nukahti kartanlukijan paikalle noin 20 kertaa ja kotiin päästyä tippui pariksi tunniksi sänkyyn kuin märkä rätti. Sunnuntai ilta kotona kuin koomassa ja illalla nukkumaan klo 20, seuraavaa reissua odottaessa. Väsynyt mutta onnellinen kirjoittaja kiittää Jonia reissusta!