sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pienen pyytäjät haukitreffit 21.5.2014

Haukitreffeille lähdettiin 12 venekunnan voimin testaamaan kuinka pedot on syönnillään.

Meidän venekunta hinasi haukivaappuja Komonselällä ja haukea oli hyvin liikkeellä.
Paccio vaappujen toimittamat uudet matalauintiset pulikat oli todella mieleistä herkkua vesijärven runsaslukuiselle hauille.

Kalakeli ei ollut mitenkään erityisen hyvä, vettä satoi viiden tunnin aikana ainakin 3 kertaa. Muutenkin taivas oli harmaa eikä auringosta nähty pilkahdustakaan - kuva:














Meidän veneessä kävi kisan aikana yhteensä 12 haukea kuitenkin siten että sumpussa oli yhtä aikaa vain vuodelle 2014 lupamuutoksen mukainen määrä kaloja.

Vuonna 2014 luvalla saa nimittäin päivässä ottaa järvestä 3 haukea tai kuhaa!
Voi kuimpa muutakin kalastusta rajoitettaisi samassa suhteessa.
Tälle kaudelle tullut haukirajoitus on kyllä humoristinen, järvihän on täynnä haukea.

Treffien jälkeen punnittiin illan aikana saatuja kaloja ja vertailtiin saaliita.
Hyvin monella venekunnalla oli lupakiintiön 3 haukea matkassa.