lauantai 30. huhtikuuta 2016

Väner 2016 reissuraportti

Kevätaurinko alkoi huhtikuussa paistamaan ja koitti pitkään odotettu lähtö Ruotsin Vänerille, johon tänä vuonna startattiin samaan matkaan kolmen veneporukan voimin:

- Kylmäsavu (meidän vene)
- Roope
- Team Hessut

Tänä vuonna matkaan oli päätetty varata yksi extra vetopäivä ja reissuun lähdettiin tortai iltana klo 19 Suomenaikaa. Perillä Tukholmassa oltiin perjantaina 15.4.2016 jolloin suunnattiin ripeästi kohti mökkimajapaikkaa ja veneiden laskuluiskaa.

Kylmäsavun kippari Jari valmistautumassa veneenlaskuun

Samassa porukassa mukana ollut Roope valmiina kastautumaan kera kipparinsa



Seuraavassa reissukooste meidän veneen saaliiden puolesta muutaman pönötyskuvan kera.

15.4.2016 Perjantai - tulopäivä
Tuuli ~6 m/s luoteesta
Vetoalueena Påhlgrundet

Vesille päästiin noin 14 aikoihin ja suunnattiin Påhlgrundet - Stavasknal alueelle, jossa edellisviikolla oli saatujen tietojen perusteella ollut muuta aluetta lämpimämpi vesi.

Pian vehkeiden vetoon virityksen jälkeen takila 7 m laukesi.
Kovan lähtöpäräyksen jälkeen kuitenkin selvisi, että salsan uv taiga oli pettänyt ei kohdekalan ja pitkän luunokan pää pärskytti Vänerin vettä pinnassa. Päästettiin maastopukuinen viisipuolikas takaisin järveen.

Jatkettiin vetoa veneen nokka Stavasknal suuntaan osoittaen, vesi lämpeni muutaman kymmenyksen mutta selvästä lämpimämpää vettä ei löydetty. Käännöksen jälkeen saatiin toinen tärppi takilaan ja komea lohi tuli hyvän taiselun jälkeen veneeseen - harmi vain että kyseessä oli luonnonkala ja noin 77 cm reipas viitosen lohi sai vapautensa.

Ilan hämärtyessä ulommainen laaneri päräytti kerran ja kalan noustua pintaan päätyi salsan kromi vesimeloni cromi huppu maustettuna 12 cm Ruotsalaisella salakalla 65 cm taimenen päivät =)
Ensimmäinen mittakala siis kyytiin ekana vetopäivänä - JES!

  • Lohi 77 cm ~5 kg CR luomu takila 10 m, OKI Betsy + salsa kromi/ vihr/ kulta 120 cm tapsi
  • Taimen 65 cm laanari uloin + 20 g, salsa kromi vesimeloni
  • Hagert ~5,5 kg CR =(  takila 7m, salsa uv taiga
Lohi ~77 cm CR luomu



Taimen 65 cm - meidän eka mittakala reissulla
























16.4.2016 Lauantai 
Tuuli ~1 m/s pohjoisesta
Vetoalueena Hindens 
Edellisillan sääennuste näytti vain pientä tuulta ja aamulla vesille lähdettyä todettiin, että ennuste piti paikkaansa. Päätettiin siirtyä Hindenin alueelle kokeilemaan, myös täällä ollut edellisviikon raporttien mukaan ollut kala hyvin liikkeellä.

Alueelle saavuttaessa veden lämpötila nousi puolisen astetta ja laitettiin onget veteen.
Edelleen veden lämpötila nousi kymmenyksen noin 200 metriä kohden ja lämpötilalukemaa tuijottaessa takila antoi ensimmäisen merkin kaloista, toisen takilan ylävapa liikahti ja saatiin kepitettyä toinen mittakala ~65cm lohi veneeseen. Tämän jälkeen ajettiin lämpimän veden alueen reunalle ja käännyttiin takaisin ympäri. Käännöksen jälkeen keskimmäistä plaanaria vietiin ja yllätykseksi reilun parin kilon kirjo maistoi salsan huppuun sujautettua salakkaa!

Reilu tunti edellisestä ja samaa plaanaria vietiin jälleen - nyt selvästi reilummalla pakituksella ja vapa käteen saatua todettiin että nyt on parempi kala kiinni. Sisimmäinen plaanari ylös ja väsytyksen jälkeen reissun isoimman lohen titteliä piti itsellään 75 cm lohnake. Pari tuntia edellisestä ja sekä sivukepistä että plaanarista kävi noin 50 cm lohet näyttäytymässä.

Myös läkkärällä varustettu vapaastihengittävä salsan uv taiga maistui ja reilun 60 cm lohi oli arkussa odottamassa. Iltasyönnistä kuuden aikaan pärähti samainen läkkärä ja salsan uv taiga hyvin kalan ottaessa parikymmentämetriä siimaa ulos yhdellä pitkällä syöksyllä, kuitenkin vapaan kiinni päästyä Jari totesi kalan lähteneen omille teilleen.

Illan kruunaus saatiin kuitenkin kun 50g painon takaa plaanari pakitti lujaa ja tällä kertaa kala pysyi kiinni. Sisimmäisestä plaanarista kala pysyi optimaalisella väsytysalueella koko matkan haaviin ja veneen lattialla pomppi silmämääräisesti arvioituna uusi lohienkka! Tarkempi punnitus mökillä mutta kaatoryyppy voitiin varmuudella ottaa. Aivan loistava päivä!

Päivän tapahtumat
  • Lohi 65 cm, takila 6m OKI Yellow Mist + 105 cm tapsi, salsa uv taiga
  • Kirjolohi ~2kg plaanari keski,  20g paino, salsa uv vihr levy + salsa kromi vesimeloni  
  • Lohi 75 cm plaanari keski,  20g paino, salsa uv vihr levy + salsa kromi vesimeloni  
  • Lohi ~50 CR alamitta sivukeppi + 70m, 50g paino, salsa uv taiga
  • Lohi ~50 CR alamitta plaanari 20g paino, salsa uv taiga
  • Lohi 61-62 cm takila 5m, läkkärä + salsa uv vihreä
  • Lohi 77 cm ja 5740 g (uus enkka!), sisin laanari, 50g, hyrpytin + salsa uv taiga

Hieno päivä - lohet 77, 75, 65 sekä 61,5 cm



















17.4.2016 Sunnuntai
Tuuli ~6 m/s pohjoisesta + sade
Vetoalueena Hindens

Aamulla mökillä puhalti melko navakka tuuli ja tehtiin hieman hidastettu kalaan lähtö tiedostaen sääennusteista, että tuuli antaisi iltapäivällä ja varsinkin illaksi alas.

Lähdettiin edellispäivien vetolinjojen suunnalle ja lämminvesialue löydettiin vaikkakin se oli valunut tuulen mukana reilun kilometrin "alemmas".

Tälle päivälle päätettiin takilassa kokeilla kumista valesalakkaa Pienen Pyytäjät seuran jäseneltä saadun vinkin perusteella, kokeilu kannatti sillä kahdesti kumikalaa vietiin takilasta ensin 7 metrin syvyydestä levyn perästä ja tämän jälkeen 5 metrin syvyydestä hyrpytinhoukuttimen perästä. Toinen kaloista pääsi illan perkuuhommiin mukaan, toinen laitettiin takaisin vesistöön hivenen pienestä pituudesta johtuen.

Kala myhäili tuulesta ja takilatapahtumista päätellen edellispäivää syvemmällä ja lisättiin iltapäivän onkien tarkastuksessa painotuksia plaanareihin järjestäen.

Iltasyönnin odotus palkitsi tänäkin päivänä kalamiehet kun plaanari pakitti 60 g painon takaa räikän päristäessä menoa lupaavasti. Sisimmäisen plaanarin tieltä poistamisen jälkeen todettiin kalan olevan jälleen iso. Sadetuhnuisen kelin hernerokka värinen salsa edessään chart värinen hologrammiteipattu vk1 pikkulevy toi meille lohen veneeseen, jota tuuletettiin jälleen varman lohienkan merkiksi tarkemman pituudenmittauksen osoittaessa tasan 80 cm! Päivä jälleen pelastettu.

Hieman ennen pimeän tuloa antoi toisen puolen sisimmäinen plaanari 50 g painon takaa vielä 67 cm mittalohen, jonka jälkeen kerättiin onget ylös ja lähdettiin mökille fileointi-/ vakumointihommiin.

Päivän tapahtumat
  • Lohi 65 cm, takila 7m iso kirkas dodger + 130 cm tapsi ja valesalakka
  • Lohi 53 cm CR alamitta takila 5m , hyrpytin + valesalakka 
  • Lohi 80 cm 6000 g (uus enkka!) plaanari keskimmäinen, 60g paino, vk1 chart + holo ja salsa herner.
  • Lohi 67 cm plaanari sisin,  50g paino, salsa kromi vesimeloni  
Lohienkka 80cm ja 6000 !



















18.4.2016 Maanantai
Tuulee perk(****)sti  ~12 m/s luoteesta/ lännestä
Vetoalueena Läckö linnan alue/ Milskär majakka

Sääennuste piti jälleen turhankin hyvin paikkaansa ja aamu aukeni reippaassa tuulen hurinassa eikä vesille tuntunut olevan asiaa. Iltapäivästä kivien potkiminen mökin pihassa tuntui niin rankalta, että päätettiin käydä yrittämässä vetämistä linnan puolella, joka oli meidän majapaikalta katsottuna se tuulensuojaisin alue.

Viritettiin vetoon vaappua, joulukuusenkoristetta ja marabou-tinselivetoperhoja.
Pyörittiin Milskärin majakan alueella puolipäivää ja kelin ollessa tuulinen ja kalojen loistaessa poissaolossaan painuttiin enenn pimeän tuloa mökille ilman saalista.


19.4.2016 Tiistai
Tuuli ~7 m/s luoteesta/ lännestä
Vetoalueena Läckö linnan alue

Hivenen raikas tuuli jatkoi tuiverrustaan, ollen linnan puolella kuitenkin vielä maltillinen ja laitettiin raksit vetoon.

Rangsgrundetin alueella veden lämpötila nousi simradilla mitatusta selän neljästä asteesta kuuteen asteeseen ja päätettiin keskittää kalastus tälle alueelle.

Saatiin jatkuvalla syötöllä sekä luomu että istukas lohia 50..56 cm ja odotettiin "sen isomman" iskemistä joukosta. Isompaa ei vaan tuntunut löytyvän.

Lopulta salsa uv vihreä levy kultaisella teipillä maustettuna uv taiga hupulla antoi meille 61-62 cm mittakalan ja todettiin sen olleen työvoitto päivälle.

Iltaa kohti oli tarkoitus uistella lähemmäs Läckön reunalta lähtevää sisäväylää, mutta taivaanrannasta lähestyneet tummat pilvet toivat hetkessä helvetillisen kelin mokomalle selälle. Siinä vaiheessa kun tuuli alkoi hivenen yltymään oli kaikki jo myöhäistä, aloitettiin vehkeiden sisäännosto mutta minuutti tästä alkoi ensin satamaan vettä sitten rakeita ja kun yhdet vavat mieheen oli veneessä oli vallitseva tuulennopeus noin 12 m/s.
Tällä järvellä säätilanteet voivat muuttua todella nopeasti ja sääennustuksia ja kelejä kannattaa uskoa ja niitä kunnioittaa. Saatiin ilman havereita vehkeet kyytiin ja painuttiin takaisin mökille, johon päästyämme saderintama väistyi ja iltaaurinko vielä pilkahti ennen auringon painumista horisonttiin.

 Päivän tapahtumat
  • yhteensä 14 kpl 50..56cm alamittaa plaanareista painotukset 40...70 g salsan huppuihin
  • Lohi 61..62 cm, plaanari keskimmäinen, Salsa uv vihr levy + uv taiga 90 cm tapsi


20.4.2016 Keskiviikko
Tuuli ~3 m/s luoteesta/ lännestä
Vetoalueena Hindens

Aamusta vesille, tiedettiin että kelit suosii joten makkaraa ja lihapiirakkaa oli varattu pitkää päivää varten veneeseen.

Aiempien vetolinjojen alueella Kullergrund länsipuolella veden lämpötiloissa ei ollut edellispäivien tuulten vuoksi niin selkeitä lämpötilaeroja vaikkakin vielä asteen lämpimämmän veden alue voitiin alueella todeta olevan.

Päivän ensimmäinen mittakala lohi 65cm iski 10 aikaan Jokikoneesta tilattuihin cameliontti maalattuun salsan huppuun 50 g painon takaa. Pian tämän jälkeen samoilta jäljiltä nappasi ylempään takilaan läkkärän ja uv taigan yhdistelmään muutaman sentin alamittainen taimen, joka sai vapautensa.

Puoleen päivään vedettiin tämän jälkeen ilman tapahtumia ja ennen klo 15 ruokatuntia päätin nostaa takilaa ylemmäs. Ensimmäisen kammenpyöräytyksen jälkeen alempi takila laukesi ja räikkä valitti pitkään ja hartaasti vavan pumpatessa telineessä komeasti. Vapa käteen ja kala senkun jatkoi matkaansa pysähtymättä vetäen ainakin 30 metriä siimaa ulos yhdellä vedolla. Pitkä "köydenveto" päättyi Jarin varmaan haavityöskentelyyn ja voi sitä ilon päivää kun todettiin, että kala on otettava ja jo kolmatta kertaa päästiin toteamaan lohienkan syntyneen tällä kertaa strategisen mitan ollessa 83 cm!

Kun saatiin vehkeet takaisin vetoon ja penkillä istuessa käytiin tohkeissamme läpi tärppi- ja väsytystapahtumaa  - iski toiselta puolelta keskimmäiseen plaanariin kala. Plaanari jäi kerralla reilusti taakse ja taas uskottiin varmuudella mittakalan olevan kiinni. Tällä kertaa otti oli tapahtunut 30 g painotuksen takaa ja pirteiden syöksyjen jälkeen nähtiin salsan vesimelonin höynäyttäneen liki aiempaa kalaa vastaavankokoisen 80 cm lohen. Kalat tulivat vain noin 15 minuutin välein joten nyt voitiin puhua syöntipiikistä!

Iltapäivä sujui tämän jälkeen nopeasti ja juttu oli veneessä herkässä. Täydellisen päivän kruunasi vielä takilagurun Okiin virittämän minisalakka, jota vietiin 10 metrin syvyydeltä tällä kertaa taimenen voimin. Haavin käydessä nätti 70 cm taimen ilman rasvaevää makasi veneen lattialla ja oli pian arkussa.Olipahan melkoinen päivä.


 Päivän tapahtumat
  • Lohi 65cm, plaanari keskimmäinen, 50g paino vk1 levy chart/ uv holo, salsa cameliuntti
  • Taimen 55cm CR alamitta, takila 5m, läkkärä + uv taiga 10 m vapari
  • Lohi 83 cm 6500 g (uus lohienkka), takila 7 m, iso dodger + valesalakka + 130 cm tapsi
  • Lohi 80cm plaanari keskimmäinen, 30g paino, uv vihr levy + kromi vesimeloni 90 cm tapsi
  • Taimen 70 cm, 4500 g, takila 10m, OKI Betsy + salsa kromi/ vihr/ kulta

Hymyä !!!  Lohet 83 cm ja 80 cm



















21.4.2016 Torstai
Tuuli ~7 m/s luoteesta/ lännestä
Vetoalueena Hindens aamusta, iltapäiväksi Måkets alue

Aamulla ajettiin melko kovassa vastatuulessa 15 kmh matkavauhdilla Hindensin alueelle - ei ainakaan eilisen päivän hurjien kalojen vuoksi..eihän.

Keli kalapaikalla osoittautui kuitenkin oletettua pahemmaksi ja tuuli kävi kovasti alueelle, jossa oli tarkoitus vetää. Puoliväkisin survottiin onget sivumyötäiseen veteen ja aloitettiin kiertämään edellispäivien ottipaikkoja. Pienen ringin ajaminen oli haasteellista, kun sivu vastaiseen noustessa vene pomppi isojen aaltojen vuoksi melko paljon.

Sivumyötäiseen kolmannella vetolenkillä napsahti takila 10 metriä ja Okin takaa saatiin komea vitosen lohi kyytiin. Parin kierroksen jälkeen saatiin vielä muutaman millin yli 60 cm kala kyytiin, jonka vapautuksen jälkeen päätettiin siirtyä lähemmäs mökkipaikkaa miedompien tuulten toivossa.

Ajoimme Måketin alueelle ja laskimme onget sivumyötäiseen vetoon.
Kierreltiin aiempien vuosien vetolinjoja ja saatiin takilasta 8 m syvyydeltä 65 cm lohi, joka luonnonkalana elvytettiin nopeasti ja päästettiin jatkamaan matkaansa.

Auringon painuessa mailleen nasahti keskimmäinen plaanari ja jätätti perään tasaisesti viestittäen meille kalan koon ollessa taas hyvä. Jälleen hyvä junnaus, muutama komea loikka ja lopussa pientä jännitystä kalan viedessä yhtäkkiä sivusuuntaan sotkien siiman toisen puolen reunimmaisen plaanarin kanssa. Tasaisesti molempia siimoja kelaten kala tuli haavimisetäisyydelle ja saatiin kala kyytiin. Hieno noin kuutosen lohi!

Auringonlaskua katsellessa nostettiin onget ylös ja ajeltiin hilpein mielin mökille kaloja pakkaamaan.

Päivän tapahtumat
  • Lohi 72 cm 5200 g, takila 10 m, OKI Betsy, salsa kromi vihr/ kulta 90 cm tapsi
  • Lohi 60,5 cm CR alamitta plaanari 50g, uv vihr salsa levy + uv taiga 120 cm tapsi
  • Lohi 65 cn CR luomu, takila 8m iso dodger + valesalakka 130 cm tapsi
  • Lohi 80 cm 6000g, keskimmäinen plaanari, 70g paino, vk1 uv chart/ holo, salsa cameliuntti 

Lohet 72 ja 80 cm rantapönö
























22.4.2016 Perjantai
Tuuli ~4 m/s luoteesta
Vetoalueena Måkets alue

Edellisiltapäivän hyvän syönnin perusteella päätettiin vetää viimeinen täysi päivä Måketsin alueella.
Tuuli tyyntyi aamupäivästä ollen illalla lähes pläkä 1m/s.

Edellispäivän ottipisteeltä iski kymmenen aikaan kala takilaan 5 metristä valesalakkaan. Tämä oli muuten jo reissun viides tai kuudes kala valesalakalle joten kokeilu oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja lupaava. Kala oli 68 cm mutta molemmille enkkakala sillä laji oli kirjolohi!

Pari tuntia edellisestä iski jälleen vanhan kalapisteen kohdalta keskimmäiseen plaanariin kala tällä kertaa 50 g painon takaa. Lohi liputti kuitenkin olevansa "väärää saapumiserää" ja pääsi tästä syystä kiitosten jälkeen takaisin veteen.

Kurvattiin pari täyttä vetolenkkiä samalla alueella ja iltapäivän makkaranpaiston keskeytti takilasta 8 metristä valesalakkaan ottanut kala, joka irtosi kuitenkin harmillisesti 5 sekuntia tärpin jälkeen. Makkarat ei kuitenkaan palanut tässä ajassa ja kalamiehet nauttivat lounaan irtipäässeen kalan kokoa arvuutellen, pieni se ei tietenkään ollut eihän ;)

Iltasyönnistä takila osoitti ylivertaisuutensa ja kaksi kalaa 10 metristä ison Oki levyn takaa kävi vielä veneessä, joista toinen päätyi illan perkuupöydälle.

Päivän tapahtumat
  • Kirjolohi 68 cm 4880 g (molempien enkka!), takila 5 m, OKI Yellow Mist + valesalakka 110 cm taps
  • Lohi 61 cm CR luomu plaanari keskelt, vk2 levy + vk kromi vesimelonihuppu, 100 cm tapsi
  • Lohi 55 cm CR alamitta takila 10 m OKI Betsy, salsa kromi vihr/ kulta 90 cm tapsi
  • Lohi 64 cm takila 10 m OKI Betsy, salsa kromi vihr/ kulta 90 cm tapsi
komia kirjolohi 68 cm 4500 g
























Aivan mahtava reissu, meille tuli kotiinviemiseksi enemmän kalaa kuin koskaan aiemmin.
Kalat tuli mainiosti pakastin + igloo yhdistelmällä kotisuomeen.
Kirjoittaja kiittää kipparia upeasta reissusta samoin Roope ja Team hessu suuret kiitokset!

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Pahoittelut tahmeasta viestinnästä..

Bloki on ollut aika hiljaisena sitten 2015 kesäkuun ja siihen on syynsä..

Vetoautosta petti ketjukiristin ja moottori vaurioitui startissa niin pahoin, että tilalle etsittiin vaihtokone.
Venhon seistessä pihalla ei näin ollen "remontin" aikana juurikaan kalasteltu - ainoastaan seuran sisäiset cup kisat kierreltiin milloin milläkin laina-autolla venepakettia salaa hinaten.
Moottoriongelmat selätettiin lopullisesti kesäkuun 1. päivä alkaneiden murheiden jälkeen vasta toisen moottorivaihdon jälkeen lokakuun lopulla.

moottori rikko ja liian vähän kalastusta 2015











Vuodenvaihteen jälkeen auto vaihtui toiseen ja nyt kokeillaan olisiko vuonna 2016 parempi onni mukana kaluston kestämisen suhteen..