maanantai 28. heinäkuuta 2014

PP Kuha 2 Vesijärvi 16.7.2014

Pienen pyytäjien kuha 2 tapahtuma Lahden Vesijärvellä.

Paikaksi valittiin Komonselkä viimeaikaisten kuulumisien pohjalta.

Vedettiin illan aikana 14 kuhaa ja 8 haukea.

Ainoastaan yksi kuha otettiin mukaan, onneksi pienemmät on yleensä vaan suupielestä kiinni niin ne lähtevät hyvin uimaan. Mukaan otettu kala painoi huikeat 850g.

Samalta alueelta tuli saalista Vaittisen veneporukan toimesta yli 2kg pussi ja team Nurmi samoin. Meille ei vaan osunut niitä isompia, tiedä sitten missä vika..

Paljon jäi siis parannettavaa syksyn lohikalatapahtumaan =)

Kuhauistaja 2014

Kuhauistaja juhlakisaan starttasi 3 kpl Lahden kalaseuran venekuntaa:

Kylmäsavu
Team Andronoff
Mimosa (miehistönä Mikko & Joni)

Kisaporukka tauolla riksun ABC:llä - kuva:
Vasemmalta Team Kylmäsavu, Team Andronoff, Team Mimosa


















Lohjanjärvellä tiedettiin olevan vedet vielä viileänä eli kalojen oletettiin olevan melko matalissa alle 6m vesissä.

Kaikki sujui nappiin aina kisastarttiin asti, jonka jälkeen venekunta Mimosa kohtasi hieman (!!!) kalustomurheita.. Edellisiltana väkisin käsin käännetyt vapaputket targassa luisti eikä pysynyt vavat paikallaan edes ennen vieheiden veteen laskemista. Putkiin pyöräytetty kierros jesaria meni rikki ja alla oleva liimapinta oli Lohjan +28 asteen aurinkopaahteessa sulanut ja toimi hyvänä liukasteena muovistauffeille. Siitäpä tuli sitten ensimmäiseksi tunniksi riesaa yllin kyllin - lopuksi päädyttiin kiristämään venemela ja vavan tyviosa targan putkien tueksi ja ongelma helpotti. Samanaikaisesti kuultiin vhf puhelimesta takilaekspertti Kylmäsavun vetävän kaloja tasaiseen tahtiin takilasta. Kalat olivat kohdekaloja mutta himpun verran liian pieniä näihin karkeloihin - ikävä kyllä.

Kalustomurheiden jälkeen päästiin itse kalastukseen ja sokkeiloitiin ruuhkaisella Aurlahdella kunnes eteen kääntyneen veneen kanssa päädyttiin törmäyskurssille ja jouduimme siiman kestotestiin reunimmaisten siimojen mennessä ristiin. Mitään ei voitu tehdä tilanteen välttämiseksi sillä ainut väistösuunta meillä olisi ollut ajaa rantaan toisen veneen kiilatessa keskeltä selkää eteen. No onneksi meidän siimat oli kunnossa, itse pidän Salsan Quantum siimasta todella paljon =) .

Konfliktin jälkeen saimme Jonin kanssa tarpeeksemme ja yksi kolmoispohjatärppi ja katkennut Ugly Stik-vapa (tästä riittää hauskoja tarinoita pitkään) sai aikaan yksimielisen päätöksen ja siirryimme Isoselälle kiertämään Potterperiä. Samalla suunnitelmalla oli muutkin ja rantoja ei vaan mahdu 40 venettä kaikki kiertämään, ruuhkaista oli täälläkin. Sen lisäksi kalatonta..hetken pohdinnan jälkeen vehkeet toisen kerran kyytiin ja paikanvaihto.

Uudessa paikassa muutama vene ja tilaa näytti olevan hyvin. Muutama kierros 6m vedessä tuotti muutaman alamitan. Muutama kierros lisää ja paikka hiljeni. Samalla saatiin tieto Jonen (Team Andronoff) porukan saaneen noin 3,4kg kuhan, siellä peli auki, hienoa. Team Kylmäsavu sen sijaan väsytti 6kg mörön, laji oli vain väärä (hagert) ja kala jäi muu kala sarja pussiin.

Aamuyöstä siirryttiin takaisin Aurlahdelle, mutta kuha oli loksauttanut jo leukansa kiinni eikä kaloja tullut. Puoli kuusi vedettiin vehkeet ja vene ylös rampista ja painuttiin nukkumaan ennen ajomatkaa takaisin Lahteen. Vaikea kisa kalojen suhteen. 

Kaluston päivitystä!

Kalustonpäivitys suunnitelmat saikin uuden aikataulun kun kesäkuussa tehty tarjouspyyntökysely jatkui pari viikkoa kestäneenä sähköpostiviestittelynä Kajaanin Korpikoneen kanssa.

Veneen maiseman vaihtumisesta vastannut varmatoiminen Yamaha 60 CETL sai vaihtua ja tilalle tuli Suzu 90 hp

Yahama hallintalaitteet purettiin itse ennen vaihtokaupoille lähtöä - kuva:


















Sen jälkeen ajo Hollola-Korpikone-Hollola ja kone-asennus Kajaanissa Yamaha-Suzu, 15h ja about 900km - meinasi penkki kasvaa jo takapuoleen kiinni - kuva:


















Meillä kalastusharrastuksessa on kaikki osallistuu periaate, pahiskissa Jumbo vahtii Suzun ohjauslaitetta ennen asennusta - kuva:

















Voila´ , Suzuki kiinni ja valmiina kohti uusia seikkailuja Drago veneen perässä - kuva:
















Mielenkiinnolla odotetaan ensikokemuksia ja tuntemuksia miten teholisäys tuntuu ajossa ym. Lisäksi pitää etsiä paikka servon asennukselle, jotta vakionopeussäätimen saa taas paikalleen. Sen aikaa naputetaan kaasuvipua (back to the old school..).